fig

Pääaiheet - Topics

Kirja
Aloitussivu
Jatkoa aloitussivuun
Evijärvi
Viskari
Borg suku
Lassila suku
Salatut sivut
Sivukartta

Alisivusto - Subsite

Home
Aloitussivu >>
Evijarvelta >>
Murteista
Savosukujen_DNA
Enasuvun_DNA
Maps_1709
Maps_1770
Isojaot_1800
Isojakotaloja
Maps_1850
Maps_Kalmberg_1856
Maps_1951
JokikylanAsujatEnnen
Jokikyla_EU
Kiviporausta
Uittoa
Tiet
Pajat
Piilopirtit
Kettusaari
Korkeasaari
Evijarvi
EviVesi
Kuvia_1910
Kuvia_1920
Kuvia_1930
Kuvia_1950
Kuvia_1960
Kuvia_1970
Kuvia_1990
Tauluja
evirippi1969
Viskarista >>
Contact us >>
SiteMap

Päivityksiä

4.12.2023
Kirja sivuista "Geenit ja Juuret: Evijärven Tarina"

28.7.2019
Sivujen lähdekoodit modernisoitiin.

31.1.2014
Siirto uudelle serverille.

17.11.2013
Korjauksia ja lisäyksiä.

3.3.2000
Sukusivujen teko alkoi



Kettusaaressa

Tuli pitkä juttu Kettusaaresta eri aikoina ja Evijärven viimeisen lappalaisen Niclas Huippan kotipaikasta. Asiaa käsitellään monin eri tavoin. On siinä monta muutakin asiaa paikkakunnan historiasta.

Johdanto

Lappalaisten taustoista ja historiaa on käsitelty toisaalla Viskari aiheen alla, ja tässä tarkastellaan Kettusaarta Niclaksen kautta nykyaikaan. Suvullemme se oli varmaan vain mökkitontti jossain saaressa, mutta minulle se oli elämäni ainoa lapsuuteni kotimetsä. Ennen maanteitä saaret olivat aivan hyviä asuinpaikkoja.

Miksi sitten tällainen selvitys muutaman hehtaarin alueesta? Koska lappalaisten tai oikeammin kasteen ottamattomien henkilöiden taustasta ei ole muuta kirjallista tietoa, heidän asuinpaikkojensa tutkiminen voi valaista tätä aihetta. Tällainen informaatio voi toimia indikaattorina ja vihjeenä tapahtumista, joista ei löydy kirjallisia lähteitä.

Kettusaari

Kettusaari on pohjois-eteläsuunnassa 2.2km pitkä ja leveimmillään 1.3km moninieminen ja lahtinen Evijärven suurin saari satasaarisesta (n.132) järvessä. Etelässä on nykyään kunnan omistamaa ja kaavoittamaa mökki-aluetta, muuten siellä on useiden mökkien ja eri metsänomistajien maita. Saari muodostuu jääkauden muodostamista moreeniharjuista ja siellä on myös hiukan nevaa välissä. Jääkauden muokkaamia kivisuppoja ja hiekkaa löytyy eri paikoista saarella. Pienempi saari vieressä on nimeltään Vähä Kettusaari.

Vanhin karttamerkintä Kettusaaresta löytyy Mörtin kartoissa 1709, jossa se on nimetty "Noor Ketsar". Noor tarkoitti tuolloin Österbottenin eli Pohjanmaan suomenruotsissa pohjoista ja tässä nyt varsinkin pohjoista järveä Lappajärvestä. Evijärven järvi oli merkitty lyhyesti alkuperäisessä koko Ähtävänjoen aluetta esittävässä kartassa "Noor" eli vaikkapa tarkottaen Pohjois-Lappajärvi. Tästäkin voi jotain päätellä, että lappalaisten mailla varmaan ollaan.

Niclas Huippa, viimeinen Evijärven mohikaani

Kettusaari on kokenut monia muutoksia sekä kasvustoltaan että käyttötarkoituksissa eri aikakausina ihmisten eri tarpeiden mukaan. Tutkimme tätä aihetta ja sen historiaa Niclas Huipan tarinan kautta, jota on jo käsitelty aiemmin Viskarin lappalaisista asujista ja muuallakin. Nyt meillä on saatavilla tuoretta tietoa uusista Museoviraston tutkimuksista, jotka ovat liittyneet vuosisataiseen kronologiseen ketjuun.

Sukunimi on huono lähde juurille, kun täälläpäin jos sitä yleensä annettiinkaan, se oli se talon, paikan tai ammatin mukaan. Huippa sukunimeä on vain muutamia Suomessa Mikkelin lähistöltä Etelä-Savosta. Pertunmaalta muuten löytyy monta tuttua saarennimeä, kuten Iso ja Pieni Kettusaari ja Huipanniemi.

Nimi on myös voitu antaa, kun asui Kettusaaren pohjoispäässä tai sen huipussa. Evijärvenkin nimi oli 1709 Mörtin kartassa Noor (~pohjoinen). Taas näille Nissinkankaille on voinut antaa sukunimi Nissi, jota löytyy eniten Urjalasta pirkkamiesten (birkarlien) lähtöalueelta ja onhan sitä paikannimenä Lappajärvelläkin sekä löytyy kunta Länsi-Virossa, josta alueelta muutti Varsinais-Suomeen väkeä 1000-luvulla ja toivat suomenkielen tullessaan.

Kivikaudella puhuttiin jotain muuta kieltä kuin suomea ja ei niiden tekosista ole säilynyt mitään perimätietoa. Sitten paljon myöhemmin puhuttiin saamensukuista kieltä ja vasta vajaa 1000 vuotta sitten protosuomea ja vain 700 vuotta sitten Suomessa ruotsia. Evijärvellä oli veroa maksavat talot (=kirjattu) pääsääntöisesti ruotsinkielisiä 1500-luvulla. Nämä protosuomalaiset 1000 vuotta sitten voivat olla monen nykyisen geneettisiä esi-isiä, ja odotan innolla DNA tutkimusten kehittymistä ja tarkentumista. Varmaan Niklaksella oli esipolvia tai lapsiakin, jotka asuivat eripuolilla Evijärveä. Koko suku on vain niputettu vomakastahtoiseen Niklakseen. Ja jäi kastekirjoista merkitsemättä vielä 1700-luvun alussa monia kristittyjenkin lapsia, kun pappi ei päässyt Lappajärveltä saakka kelirikkojen tai huonojen aikojen aikana kastamaan tai unohti merkitä kirkonkirjoihin raskaan matkan ja ruhtinaalisen juomatarjoilun jälkeen.

Taisi Niklas olla vain kovapäinen tuonajan hippi ei kovin monta sataa vuotta sitten. Ei vaan ottanut kastetta ja papit kehitteli muutenkin peitetarinaa lappalaisista ja Evijärven ensimmäisestä asukkaasta. Saarnahan kesti tuntikausia tuohon aikaan ja pitihän papilla olla jotain puhumista.

Kettusaaren pellot ovat taitaneet muodostua kahdessa aallossa ensiksi Niclaksen tai muiden lappalaisten raivaamat pienet pläntit ja sitten myöhemmin voimallisella kaskeamalla tehdyt. Jäikö jotain jälkipolvia Niclaksesta ja muuttivat mantereelle vai jakoivatko lahdenkyläläiset, inalaiset, särkiset ja viskarilaistet maat sitten isojaossa 1830-luvulla kuten näkyy oheisissa isojaon työkartoissa.

Arvioita Niclasen ja muiden asumisesta Kettusaaresta

Kun hyvät Kettusaaren pohjoiset niittypäntit oli jo jaettu viimeistään kyläläisten toimesta 1810-luvulla, voimme ehkä päätellä, että alunperin peltojen viljelijä oli häipynyt ennen 1800-lukua muualle ei-kristittynä tai sitten kääntyneenä. Laskin nyt nauriskuopat Kettusaaressa ja kyllä niitä oli lähes 100. Ovatko tehneet useampia yhdelle vuodelle tai ei, mutta kyllä siellä on asustettu satoja vuosia. Kun lappalaiset eivät halunnet haudata lähelle vainajiaan, voi olla että Ruumissaareen hautasivat nämäkin asujat muiden järviseutulaisten ohella.

Viskarista Kettusaareen

Niclas muutti
Viskarin Nissinkankaalta. Monet muutkin viskarilaiset muutti myöhemmin kesäpaikkansa Kettusaareen Niclaksen jalanjäljissä tietämättään historiasta. Hyvä paikkahan se on, kun on jo aikoinaan kelvannut.

Kettusaari ennen

(Pitajankartta1840Zoom)
Kettusaaren pohjoispään niemi on nimeltään Huipanniemi tai jossain merkitty Huipanpää. Sitten se oikenpuoleinen Kampinniemi, missä oli alunperin Calamiuksen huvila, nimi olisi nykykielellä Ahmaniemi. Ennenaikaan ei saanut nimittää saaliseläimiä oikeilla nimillä, vain kiertoilmaisuilla. Mökkimme tontin vieressä n. 15m lähellä sisään ja ylöspäin on rakennuksien pohjien kiviraunioita ja vielä 60-luvulla oli sielä niittyjä, lato ja kuten minä lapsena muistan, niin tämä lehtometsä oli lähinnä kuin satumetsä.

Vanhana kaski- ja laidunmaana sen fauna oli toisenlainen. Kaskiröykkiöitä ja kaskisaunan paikka on löydetty Evijärven rantakaava-alueen arkeologinen inventointi (2013), s 86, Museovirasto, Vesa Laulumaa. Tämä paikka oletettiin yleisesti peltoniemeläisten kesänavetan paikaksi, jossa se on ollutkin 1900-luvun alussa. Näin kertoivat minulle vanhat peltoniemeläisetkin, jotka olivat uittamassa lehmiä sinne. Kiviä on varmasti pyöritelty jonkin katoksen saamiseksi lehmille, jotta niitä voitiin lypsää suojassa sateilta. Tästä juttua alempana.

Museoviraston rekistereiden mukaan: "Kohde sijaitsee Kettusaaren pohjoisosassa, Uittoniemen itäpuolella. Tiheässä kuusikossa on ainakin kahdeksan pientä, mutta selvää kaskiröykkiötä, raivatuista kivistä koostuvaa aitaa tai vallia ja ilmeisesti kaskenpolttajien saunan kivijalka, kooltaan noin 4x4 metriä. Edellä mainittu valli on noin 20 metriä pitkä, noin metrin leveä ja alle puoli metriä korkea."

Maaperä kairattaessa havaittiin nokikerros heti turpeen alla, mikä myös viittaa kaskiviljelyyn. Kohde löytyi vuoden 2013 inventoinnissa."

Korjauksena se 20 metriä pitkä kivivalli on minun tekemää uudiskasvimaan reunaa massikalla 2006, jonne vedin kivet kivikoukulla maan sisältä, mutta muutoin ylläoleva tieto pitänee paikkansa. Myös kaskisaunan kiviä on varmasti pyöritelty kesänavettaa varten. Huomio kiinittyy siihen, että juuri tämä kaskisaunan ympäristö ei ole enää niittyä. Tästä voidaan päätellä, että se on jo vanhempaa kaskipeltoa ja Huippa asusti siinä 1800-vuosisataa aikaisemmin. Kaskipeltoja ja niittyjä oli Kettusaaressa vielä paljonkin 1800-luvulla aivan 1950-luvulle saakka.

Mantereella ovat monet pellot olleet samoin alunperin kaskipeltoja, mutta ne ovat hevosin ja viimeistään nykyisten nelivetotraktorein aurattu historian syövereihin. Saaressa näitä oli jäänyt silleen aikojen ja käyttötapojen muuttuessa.

Kaskisaunan kohdalla ja kiviröykkiöiden ympärillä on alue, jossa ei ole kartassa merkitty niittyä. Tämä alue onkin varmasti tehty jo ennen 1800-lukua, mutta ei kovin kauaa ennen, kun minulla on asiasta suullista perinnetietoa. Papistoa tuli pysyvästi Evijärvelle ehkä kirkon perustamisen jälkeen 1740-luvulla. Kaskisauna on paikka, missä kuivattin viljaa ja lopuksi ehkä saunottiin.

Ohessa kaskiviljelystä hyvä kirja vuodelta 1901 Helsingin Yliopiston taltioimana nettiin Gösta Grotenfeld, Suomen Polttoviljelys, Porvoo (1901).

Niklas Huipasta on joskus kirjoitettu Järviseudun Joulussa 70-luvulla. Hänen asuinpaikka Kettusaaressa oli mitä parhain kalastukseen. Molemmilla puolin hiekkapohjaiset rannat, tarvi vaan kaataa petäjiä kalojen kutua varten veteen. Oksia ollaankin sitten kerätty pohjasta viimeiset 60-vuotta ja vieläkin niitä löytyy. Ja jos oli pohjoistuuli, niin pääsi kanootilla mökkimme rannasta ja etelätuulen aikana Calamiuksen lahden pohjasta. Järviä ja jokia käytettiin paljonkin liikkumisessa ennen kunnollisia tiestöjä. On asuttu muissakin saarissa, kuten alunperin Inansaaressa vuosisatoja ja vaikkapa Ränskärissä 1910-luvulta aivan 1950-luvulle saakka. Siellä oli vielä sodan jälkeen navettakin. Asumista rajoitti lähinnä kelirikkoaika ja sitten nykyaika autoineen ja lasten koulunkäynteineen.

Osattiin sitä juridiikkaa jo 1800-luvulta

Sain ainakin kilon 1800-luvun Melenderien ja Peltoniemen papereita luettavaksi Leevi Hernesaholta. Monia syytinki- ja muita sopimuksia ovat peltoniemeläiset laatineet. Jokin syytinkisopimus osottautui maita ostaneelle Melenderille sitten myöhemmin käytännössä raskaaksi.

Aikaisemmin paperit olivat ruotsiksi, mutta valitsin oheisen aivan esimerkkinä
lyhyen kauppakirjan luettavalla käsialalla suomeksi. Sitä lukisessa heräsi ensiksi kysymys, että onko kyseessä kiinteän maaomaisuuden tai vaan irtaimiston kuten kasvavan heinän kauppa? Tyylistä saa aluksi kuvan, että myydään maata, myyjä luopuu veromaksuista ja kaikista muista oikeuksista sekä ostaja saa luvan hankkia "imisjoonen". Toisella sivulla on sitten kuittauksia maksuista vuoden 1875 aikana. Toivottavasti oli kyseessä vain vuoden sopimus, en ole sitä pikkutarkasti lukenut.

Jos taas myydään irtainta myöhemmin kasvavaa omaisuutta tai vuokrataan jotain, kauppa-aikaa en löytänyt sopimuksesta. Kovasti oli nyky-amerikkalaisen tyylinen sopimus, jossa kielletään aluksi kaikki ja sovittava asia jää sanahelinän alle. -Nauttikaa, kyllä sitä osattiin ennenkin.

Outo rajamutka voi kertoa enemmänkin vanhoista asioista

(rantakaava)
Nykyään keskellä Kettusaaren hakkuuaukeata ja monen omistajan rajalinjana on outo mutkitteleva rajan pätkä. Tätä 100m pitkää mutkittelevaa linjaa ei voi edes havaitakkaan maastossa ja metsäpalstojen nykyomistajilla ei ole mitään tekemistä sen syntyhistorian kanssa. Nyt tarvitaan GPS-paikannin pyykkien paikan löytämiseen ja tarkoitukseni on, että saan maanomistajilta luvan käydä merkitsemässä näiden pyykkien paikat ainoastaan historiallisia syitä varten vaikkapa merkkausnauhoilla muita mahdollisia asiasta kiinnostuneita varten.

Jos linjan suoristaisi, muuttuneen alueen koko on karkeasti 0.3 hehtaaria. Jos päällä olisi vaikkapa tukkipuusto tai nykypelto mantereella, sen arvo olisi noin 3000euroa. Nykytilassa hakkuaukean tyyppisenä vain muutamasata euroa. Eli ei puhuta taloudellisista asioista. Mutkittelun takana on ollut jotain muuta ja luotu ennen 1800-lukua isojakokartan mukaan.

Nykyään eikä varmasti varsinkaan aikaisemmin kukaan pellon tekijä hyväksyisi rajalinjaa keskelle uudispeltoaan. Eli se kaskipelto ei ole peltoniemeläisten tai nääsiläisten tekemä, vaan jonkun muun aikaisemman pellon raivaajan.

(Kettusaari)
Kun pitäjäkartassakin linja on voimakkaasti merkitty, niin taustalla on joku juttu ja historia sekä myöhemmin on taisteltu pellon omistuksesta jo ennen isojakoa 1800, jolloin kartan mukaan paikalla on kasvava pelto. Palataan taas niihin lappalaisiin ja pellon alkuperäisiin raivaajiin. -Näin pienestä epänormaalista tidedonjyväsestä voi päästä uuden tutkimuksen alkuun.

Sitten maanmittarilta faktatietoa

Kysyin tätä asiaa maanmittari DI Patanalta*, kun olimme tuttuja näissä vanhoissa historiallisissa kartta-asioissa. Hän ei tietystikkään tuntenut juuri tätä tapausta, mutta kertoi yleisesti mahdollisia eri vaihtoehtoja 1800-luvun alun rajanvetoon:
  • Jotta saatiin jyvitettyä isojaossa tarkasti alueet kaikille osapuolille, joudutettiin tekemään joskus useita rajapyykkejä.
  • Jos jouduttiin käymään pitkää rajalinjaa, aivan teknisesti piti lisäpyykittää.
  • Verotuskäytäntö oli tärkeä ja kuka lopulta joutui maksamaan luonnonniityistä veroja.
  • Joskus aikoinaan jotkin maanmittarit käyttyivät lisäpyykitystä saadakseen lisäkorvausta.
  • Kaupungin tervaporvarit maksoi mielellään verot jotta saivat metsät haltuunsa.
* MML Juha Patana

Kesänavetta lehmille, lampaita ja siitosoriita Kettusaareen

Lainaan taas Hernesahon Veikon sanoja, jolta aikoinaan isä osti ensimmäisen mökkitontin 1959 ja me lapset myöhemmin ostimme Kettusaaren pohjoispään metsämaat: ”Peltoniemeläiset oli agressiivisia ostamaan maita, omistivat jopa Pietarsaareen asti saaria Ähtävänjoessa. Tietysti piti laittaa sitten kesänavetta Kettusaareen, kun sielä oli valmiiksi niittyjä. Lehmät uitettiin Lammassaaren ja Hautasaaren kautta Kettusaaren Uittoniemeen, joka on nyt kesämökkiemme lähellä oleva niemi. Kellokkaan vaan sidottiin naru ja muut lehmät seuras soutuveneen perässä. Näin tehtiin sotiin asti. Eihän niillä niityillä enää 1940-luvulla kasvanut kunnolla heinää. Joku vihdoin totesi sodan jälkeen, että typerää hommaa ja pellot jäi metsittymään.”

(Heinantekoa)
(Lato)
Suuret kiitokset kuvasta Veikon veljenpojalle Leevi Hernesaholle ja hän kertoi kuvan lähetetekstissä Peltoniemen väen heinätöistä 1920-luvun alusta seuraavaa:

Kuvassa vasemmalta on Matti Melender s. 14.8.1903 ja k. 21.5.1924, seuraava on isä Matti Melender s. 3.7.1857 ja k. 4.12.1940. Sitten seuraava on Einari Mannerniemi (muutti nimensä Melenderistä) s. 25.9.1899 ja k. 28.6.1959. Hänen vaimonsa Elina os. Sulkakoski s. 18.1.1897 ja k. 21.5.1924 sekä jaloissa heidän poikansa Tapio. Seuraava aikuinen on Ida s. 16.12.1896 ja k. 23.11.1958 sekä oikealla reunassa on perheen äiti Liisa s. 29.1.1862 ja k.31.5.1928. Matti, Einari, Iida ovat ei kuvassa näkyvän Leevin mummon Selman sisaruksia.

Vanhemmat nääsiläisetkin muistavat, että vielä joskus 1940-luvulla olivat lapsena mukana ja korjattiin heinää Lassinlahden kohdalla ja sielläkin oli lato. Se purettin myöhemmin ja käytettiin polttopuuna.

Vilho Peltoniemi on kirjoittanut lehmien uittamimisesta Kettusaareen kirjassa:"Tutut tiet ja muistojen polut" (2003), s. 61, Ed. Mauno Puotinen, Evijärven Alapään kyläkirjapiiri ja ote tekstistä on luettavissa netissä osoitteessa
"Tervareitin melontaopas" (2015), s. 45, Anssi Orrenmaa, Järviseutu-Seura ry, jossa löytyy paljon mielenkiintoisia vanhoja juttua Lehtimäeltä Ähtävänjokea pitkin Pietarsaareen, vaikka ei olisi aivan itse lähtemässä melomaan.

Etelä-Pohjanmaan siitosoriit ja muidenkin hevoset Kettusaaressa

Heinänteon ajanjakson jälkeen sitten myöhemmin 50-luvulla Evijärven ensimmäinen grynderi rak. mest. Oskari Kuusisen osti yhden metsäpalstan tervaskankaalaisilta, myi sitten mökkitontteja ja järjesti 50-luvulla Etelä-Pohjanmaan hevosjalostusyhdistyksen siitosoriita kymmeittäin Kettusaareen. Niille oli vielä heinää paikoittain. Ne piti polut kunnossa Kettusaaren päästä päähän.

Olihan siellä ollut evijärveläistenkin hevosia kesälaitumella, kuten Riipan Jouko kertoi vieneensä nuorena majatalon (Möngin) hevosia sinne. Yksi vanhempi rouva kertoi, että heitä hiukan jännitti mennä sinne marjaan, kun ne hevoset rymisti saaren päästä päähän. Lampaita oli monissa pienemmissä saarissa vielä 60-luvulla, kuten joutsenelaisten Kuikkasaaressa.

Me kylän pojat vietiin Solifer oikeen kolmivaihteinen Sport mopo sinne 60-luvulla ja ajeltiin saaren päästä päähän vanhoja hevospolkuja pitkin. Kun nyt ei niitä enää ole, niin olen Kettusaaren omassa kotimetsässä yrittänyt pitää MF165 traktorilla vanhoja polkuja auki omassa metsässäni.

Satu- ja kotimetsä

(akaasia)
Nämä entiset kaskipellot luokiteltiin lehtometsäksi 60-luvulla. Vanhoja vaivaisia tervaleppiä kasvoi muutamankymmen metrien välein, mutta ne olivat enemmän samannäköisiä, kuin savannilla kasvavat akaasit kuten oheisessa kuvassa malliksi.

Eri eläimet olivat syöneet alalehdet ja oksat vuosikymmenten aikana, siitä outo muoto. Niiden väli oli yli 10m ja välissä kasvoi heinää, josta se korjattin pois vielä 40-luvulla. Myöhemmin 60-luvulla kasvoi paikoittain tiheää kielo-, lehtokuusama- ja muuta kauniita kasveja. Mutta heinänniiton ja eläinten häivyttyä olisi fauna kyllä muuttunut ja metsittynyt, kuten kävi saaren keskellä.

Muuta toimintaa aikoinaan Kettusaaressa

Vielä lainaan Hernesahon Veikon sanoja: ”Kuten olet huomannut, siinä metsäpalstan eteläpäässä on outoja lapiolla tehtyjä kymmeniä kumpareita. Nuorena teininä ne näkyi paremmin ja päättelimme maakasoista, että ne oli tehty talvisaikaan, kun on jotain kaivettu ylös”.

Tietysti mielikuvituksemme ravasi heti jossain väliaikaisista hautoista ruttoepidemian aikaan 1700-luvulla, mutta kyllä siihen hiekkanen Ruumissaari oli helpompi paikka lähestyä veneillä tai hevosilla ja kaivaa puulapioilla vainajia maan poveen, kun keskellä Kettusaarta mäen päällä.

Taas paikka on mitä parhain nauriskuopille, kun ovat kerran pohjoispuolisessa kuivassa hiekkarinteessä talvella suojassa jäätymiseltä ja kesällä viileässä. Pysyivät juurekset tallessa jäätymättä, jos pirtti jäi kylmäksi pariksi päiväksi vaikkapa hirvenhiihdon tai sukuloinnin käynnin takia. Nauriskuopissa tehtiin myös jotain ruokiakin, mutta se on toinen varmaan "rosvopaisti" tyylinen juttu. Olen hiukan kaivanutkin näitä ja ei mitään ainakaan ruumita ole niissä. Evijärven alueella muuten sana "nauris" ilmentyy tosi taajaan nimistön ja sen etmylogian perusteella.

Ostin teksasilaisen miinaharvan ja olen mennyt näitä paikkoja jo hiukan läpi, en ole löytänyt mitään merkittävää esineistöä ennen 1900-lukua. Eihän tuolloin ollut kovasti metalliesineitä ja hapan maa on ne muutenkin tuhonnut, mutta aina saa yrittää. Jos jotain sattuisin löytämään, niin toimisin kyllä tutkijaetiikan mukaisesti löydön suhteen.

Toisenlaista tietoa Nissinkankaasta ja Huipanpäästä

Otsikolla Evijärven tarinoita on
Ilkka-lehden tarina-aukeaman juttu, jossa on referoitu kansanrunouden tutkijan Lauri Simonsuuren kirjasta vuodelta 1951, sivulta 35 seuraava juttu.
Huipanniemestä (Huipanpää) juttu Ilkka-lehdessä.
(Huipanpaa)

Lähdekirjan teon aikaan 1951 ei ollut vielä selvää kuvaa siitä, että Evijärvellä on ollut asukkaita kuten metsästäjiä ja kalastajia jo tuhansia vuosia. Sama teksti löytyy myös "Tervareitin melontaopas" (2015), s. 43, Anssi Orrenmaa, Järviseutu-Seura ry.

Kirkkoherra Calamniuksen huvila 1881

Talvikuvia Calamniuksen herrasväen huvilasta hevosineen ja rekineen postikortista joskus 1900-luvun vaihteelta. Postikortti on laajasti levinnyt ja siitä on monia kopioita.
(Calamnius)
Kettusaaren kertomuksessa ei voi ohittaa aikoinaan kirkkoherra Calamniuksen herrasväen huvilaa. Heidän pappissuku on lähtäisin Kalajoelta 1600-luvulta ja monia päteviä ja nykyään tosi tunnettuja vaikuttajia liittyy jälkipolviin. Siitäpä lisää vaikka heidän
Calamniuksen sukusivuilta.

(Calamniusvuokra)
Gabriel Melender s. 1755 saapui Virroilta eri vaiheirikkaiden tapahtumien kautta Evijärven pappilaan rengiksi ja pääsi etenemään papin suojatiksi sekä kanttoriksi hyvällä lauluäänellään. Tästä on pitkästi juttua kirjassa "Tutut tiet ja muistojen polut" (2003), Ed. Mauno Puotinen, Evijärven Alapään kyläkirjapiiri.

Joku Melenderin jälkipolvesta otti vaimoksi Peltoniemestä tyttären 1800-luvun alkupuolella, sukua muutti myöhemmin Joensuun kautta Peltoniemeen, sekä ostivat peltoniemeläisiltä maita pala kerrallaan luvaten joskus kalliiksikin osoittautuneen syytingin. Siinä Kotiniemessä Evijärven Ahonselän pohjoisrannalla osa muutti nimensä Mannerniemeksi. Toisaalta kutsuttiin joskus kaikkia yhteisnimellä peltoniemeläisiksi, joka ainakin allekirjoittajalle on aiheuttanut sekaannusta vuosikymmeniä.

Huipanniemestä (Huipanpää) järvikuva joskus 1900-luvun alussa. Takana näkyvässä Kampinniemessä siimestää Calamniuksen huvilakompleksi. Lähde: Aleksi Kultalahden kotiarkisto.
(Kultalahden)
Kirkkoherra Calamnius teki sitten vuokrasopimuksen huvilatontista 1881 Kettusaaren Kampinniemeen, jonka käsinkirjoitetun oheisen kopion antoi minulle ystävällisesti Leevi Hernesaho skannattavaksi Einari Mannerniemen jäämistöstä. -Sopimuksesta on ollut aikoinaan jossain Järviseudun Joulussa tai vastaavassa kopio alkuperäisestä, mutta se on jäänyt sille tiellensä.

Kaikkeen löytyy aina selitys ennemmin tai myöhemmin. Ihmettelin nöösinä joskus soutaessani lähes 3km Kettusaareen, että miksei Calamnius laittanut "kalamajaansa" lähemmäksi kotiaan Ruurikkala pappilaa vaikkapa Niittysaareen tai muihin läheisiin seurakunnan omistamaan moniin saariin.

Nämä oli kuitenkin hankkinut aikaisemmin kirkon kappalainen Marcus Fagerdhal toimesta, synt 1.3.1765 Kumo, joka tuli 1818 Lehtimäeltä, perusti sitten manttaalin nimeltään Furunäs. Seurakunta omistaa nykyään nämä maat ja saaret.

Melender kuitenkin järjesti parempien kalavesien varrelle paikan kalamajalle, joka oli sitten tosi pramea huvila valokuvien perusteella. Nyttemmin on palautettu normaalin mökin tyyppiseksi jäkipolvien toimesta. -Siellä oli tosi isoja ampiaispesiä 60-luvulla, kun kukaan ei sielä käynnyt tuolloin varmaan vuosiin.

Vanhassa 1900-luvun vaihteen valokuvassa ohessa näkyy jo vanha tuulen tuivertama mänty Huipanpään tai ennen kutsuttiin Huipanniemen päässä. Suojelin sitä suorittamallamme hakkuilla monitoimikoneen kanssa pari vuotta sitten, siitä juttua alempana. Takana näkyvässä Kampinniemessä siimestää Calamniuksen huvilakompleksi.

Hakkuut 2016 talvella

Ilmastomuutosten takia enää harvoin jäät tulevat riittävän kantaviksi nykyaikaisille metsäkoneille ja 2016 keväällä Metsänhoitoyhdistys sai järjestettyä monitoimikoneen (MOTO) Kettusaareen monien metsänomistajien palstoille.
(huipanniemi)
Merkitsin etukäteen omallamme palstallemme rullakaupalla merkkausnauhalla puita, mihin ei saa koskea. Itseasiassa turhaan, kun motokuski oli hyvin tietoinen rantojen suojelusta ja monesta muustakin luonnon monimuotoisuuden ja sen biodiversiteetin suojelusta. Museoviraston lähettämät hakkuuohjeet luettiin yhdessä moton hytissä ja toimittiin sen mukaisesti. Nähtävästi kaikkien muidenkin palstoilla tehtiin samoin.

(tukkeja)
Vaikka hakattiin monella palstalla Kettusaaressa, ei sen historiallisia, biologisia tai maisema-arvoja ole loukattu, vaikka kysessä on talousmetsät. Huipanniemeä ei hakattu taloudellisten periaatteiden mukaan, vaan pyrittiin maisemalliseen ja puistomaiseen lopputulokseen. Ainoastaan vikaantuneet tai selvästi poistettavat korjattiin pois.

Aikoinaan kaskipeltoihin 60-luvun alussa istutetuista kuusentaimenista tuli 850 kiintokuutiota nopeakasvuisia suoria tukkeja ja suurin alue jäi edelleen kasvamaan uusia.

Ajattelemme luonnon biodiversitettiä vain nykyhetkenä, mutta sitä pitäisi ajatella myös aikaskaalalla ainakin ihmisen siihen vaikuttamisen aikana. Ei aina olla raiskaamassa luontoa, vaan voidaan olla mukana sen kiertokulussa. Nyt taas tuli hetkeksi aikaisempia niittyjä simuloivia aukkoja, jotka eivät näy järvelle.

Kun Veikko istutti mökkimme taakse tuolloiseen lehtometsään ja "kotimetsääni" joskus 1961 kuusia, ei se ollut oikeen kiva asia. Metsänhoidollisesti oli taas tosi onnistunut juttu. Lehto ja vanha kaskipelto oli tuolloin kuin satumetsä kielojen ja kukkien peittämää aluetta. Nyt syntynyt kuusikko ja paikoittain hakkuut ovat luonnon kiertokulkua myös aika-akselilla.

Home | SiteMap @ Tommi Borg 2000-2024 / All rights reserved